sunnuntai, 29. huhtikuuta 2012

Vappu

Tai vasta vapun aatto....  mut tänään juhlin.
Kavereiden kanssa mennään pitään hauskaa. Iltaan tulee kuulumaan reilusti alkoholia.
Ja naurua. Tätä ollaan taas odoteltu. pitää varmaa tsekata jokilaivatkin. :P
HYVÄÄ VAPPUA!!

ps. kohta viikko kulunut. Kyllä tää aika meneekin nopeemmin ku odotin. Ihanaa. Kohta nään kultani.
Ihan pian :) Rakas♥


tiistai, 24. huhtikuuta 2012

ei nukuta. ei oo nälkä. itkettää. naurattaa. ikävä. tätä se rakkaus sit on.

torstai, 19. huhtikuuta 2012

Mäkin pelkään

Taannoin isosiskoni oli meillä kihlattunsa kanssa yökyläilemässä ja puhuttiin kaikesta. Mitä me pelätään? Mä pelkään kuolemaa, myös omaani, mutta eniten muiden. Siskoni ihmetteli vilpittömästi miksi pelätä kuolemaa. Hänen mukaansa kuolema saattaa tulla koska vain ja se on silloin otettava vastaan. Turha pelätä etukäteen. Viisaita sanoja minusta, mutta ei pelkoni kadonnut. Pelkään silti. Mitä jos kauppareissulla puhelimeni soi ja saan kuulla läheiseni kuolleen? Parhaan ystäväni? Perheeni? Aina jos joku on myöhässä tms ajattelen heidän heti ajaneen pöheikköön ja pelkään pahinta. Kamalin mielikuva on, että äiti ja isä kuolisivat yhtäkkiä. Mitä silloin pitää tehdä? Ääää en halua ajatella. Joskus kun ajattelen näitä tyhmiä, niin itken ihan turhaan ! (tyhmää:D) mut ajatus jonkun kuolemasta tuntuu niin hirvittävältä. En halua luopua kenestäkään.
Olen itsekäs, mutta rakastan ystäviäni, sukulaisia ja perhettäni. Haluan heidän pysyvän kanssani.
Taannoin koulussa filosofian tunnilla eräs oppilas väitti, että jonkun kuollessa ihmiset ovat itsekkäitä itkiessään? Mitä itsekästä on suremisessa? Tottakai saa itkeä, jos tärkeä ihminen katoaa. Tottakai saa itkeä kun tuntuu pahalta. Jos sitä sanotaan itsekkääksi, Silloin sitten SAA olla itsekäs.

Tiedän että ystäväni ei tykkää tästä periaatteesta :PP Mut tää on hyvä!♥
Silmät kiinni ja kuuntele!

keskiviikko, 18. huhtikuuta 2012

Pilven hopeareuna

Jes vihdoinkin kesätyökuvio alkaa selkeytymään. Olin tänään tutustumassa tulevaan työpaikkaani ja täyttämässä työsopimusta ja henkilökorttia. Työ näytti aika haastavalta, mutta toivottavasti mä handlaan sen nopeesti. Haju siellä ei ollutkaan yhtään niin kamala mitä muistin! Mikään ei ällöttäny, oikeestaan kaikki oli ihan normaalia. Tavallista elämää. Palkka on hyvä. Talon tavoille kestää tottua, mut onneks siel on jokseenki tuttuja naamoja myös töissä. Ja mukavia ihmisiä ylipäätään, et kehtaa kysyä apua. Mua kehotettiinki heti huikkaamaan ja rehdisti myöntää jos tippuu kärryiltä. (tulen tippumaan kärryiltä, trust me.)
Ainut mikä vitutti tän päivän saldossa, oli et sotkin sinne pyörällä. Eihän se oo matka eikä mikää, mut voi helvetti mikä vastatuuli ja lumisade! Teki moneen kertaan mieli heittää pyörä ojaan ja jatkaa kävellen.
Oon kiitollinen siitä mitä saan, mut ärsyttäähän se, et tää työ ei oo mun asuinpaikkakunnalla. Vaan mun kotikunnassa, mis vanhemmat asuu. Tuun työn takia henkailemaa turhanki paljon äitin ja isän nurkissa. Mä oon asunu kohta kaks vuotta omillani, niin tuntuu jokseenki turhauttavalta palata. Tai siis palata ja palata, enhän mä porukoitten tykö nyt oo muuttamassa, mut haen "turvapaikkaa" :D.

Kultani lähtee sunnuntai yöllä espanjaan kuukaudeks työharjotteluun.. Oon yrittäny ajatella positiivisesti et sehän on vaa neljä viikkoo! Ja se on puolet enemmän vaan siihen ku kulta oli töissä laivalla about pari viikkoo putkeen. Mut tää positiivisuus ei oo pysyvää. VITTU NELJÄ VIIKKOO. KUUKAUSI. Se kuulostaa niin pitkältä ajalta. LIIAN PITKÄLTÄ.Mulla on jo nyt ikävä. Suuri ikävä. Rakastan sitä äijää eniten maailmassa.  näh, kyllä se aika menee nopeesti, kerta pääsen töihin. Ja saan alottaa kuulemma työtki heti toukokuun alusta! Raha tuleeki tarpeeseen, koska tili ammottaa miltei tyhjyyttään. Kohta tulee varmaan pinkka laskujakin. telkkarilupa, sähkölasku........ Niihin uppoo taas mukavasti. Ja mun on saatava rahaa millä maksaa! Ollaan sovittu kullan kanssa, et jaetaan kaikki laskut ja menot. Laskut maksetaan puokkiin. Kauppavuorot jaetaan ja jos käytän hänen autoaan mä tankkaan tankin täyteen jne.
Pitäs vaan saada laitettuu rahaa säästöönki. Haaveissa ois oma auto.... Ja ennen sitä pitäs hankkia viel sellaset ihanat kengät kevään juhlaan(vaikka äitee vähä vihjas et se vois avittaa niitten kans) ja päästä kampaajalle! Kampaajaan uppoo aika hyvin rahaa, vaikka mulla on lyhyet hiukset. Hiukset on venähtäny muodostaan ja väri ei miellytä silmää ja juurikasvu on järkyttävä. Muotoon leikkaus, värjäys...... siitä venähtää ainaski kuudenkympin potti. Noh, jos  jotakin haluaa kovasti niin sen kyllä saa raa'alla työnteolla. Kaikki ei tuu aina nokan eteen tosta noin vaan. Kaikki ei sitä kuitenkaa ymmärrä. Sitä rahaa kun ei saa jos ojentaa käden. Sen takii pitää skippailla menoja ja baarireissuja.
Nyt alkaa tiukka säästäminen ja paiskin niskalimassa töitä koko kesän! Sen päätin.

Koska ammattikorkeekouluista tulee kutsut pääsykokeisiin? Mitä jos mun postiluukkuun ei tuu ainuttakaan kutsua. Sit oon kusessa. Mitäs sitte tehdään? Haetaan jonnekki muualle hätävaroiks vai paiskitaan vuosi töitä?

Kuulin että isän juoksukaverilla ei mee hyvin. Tytär ja lapsenlapset kuoli. Luultavasti vävypojan tahdosta.
Miten maailma on nin sekasin? Miten tollasta voi ees tapahtua. Käsittämätöntä. Ei tajuu.

Alkuvuodesta mulla oli kauhee kuntokuuri into päällä, mut se kesti sen pari-kolme viikkoo. Nyt se on tullu takas! Kävin sauvakävelee. Ja tänään ajattelin mennä koirulin kanssa pitemmälle lenkille. Ja kaiken kukkuraks päätin, et telkkaa kattellessa pitää nostella käsipainoja! HAHAH nauran tälle mun innokkuudella, koska se kestää taas sen vajaa pari viiikkoo, ehkä viikon. Noh, saa kai sitä välillä saada tälläsiä kohtauksia. :--DD

ps. Luulin jo kesän lähestyvän, mut koko päivän on tuiskannu lunta. Helvette. Missä se muumien noita on kun sitä tarvitaan? Loihdi nyt tää paskakeli pois!





torstai, 5. huhtikuuta 2012

EI PERKELEEEEE

VITTUTVITUVITTUVITTU

Tänään on se päivä kuukaudesta ku pitäs maksaa vuokra. Kyllä. Rahaa on. kyllä. MUT EKS MÄÄ VITUN TYHMÄ PAINA NETTIPANKIS KOLME KERTAA VÄÄRÄN  AVAINLUVUN JA NYT SE VITTU KOKO TILI LUKKIUTU!!!!!!!!!!!! PERKEELEEEEEPERKEELEEEEEEEEE

ja hehe ja päivän kirkastaa lohduttava tieto et tilin saa käyttöön käymällä lähimmässä osuuspankin konttorissa. jep. Heh no ei täs mitää ku tässä paska kunnassa missä asun ei oo sellasta!!!!!!! JA EN PÄÄSE SINNE TOISEEN PAIKKAAN MISSÄ OIS SE.

Parasta tässä kaikessa on se, että normaalisti min mamma hoitas asian hetkessä iltapäivällä töiden jälkeen, koska kotikuntani op on torstaisin viiteen asti auki. MUTTA nyt on VITUN PÄÄSIÄINEN eli pankit menee kiinni klo 13. :-----------------------------)))))))))))))))))))))))99 milläs nyt maksetaan ja eletään. Anopillekin pitäs maksaa poskipuna. VITTU VITTU ja vielä kerran pillujen kevätjuhla!!!!!!!!!!!!!!!

on se rankkaa. Nyt vituttaa niin ,että tekis mieli heittäytyä paimiojokeen

torstai, 29. maaliskuuta 2012

Mitä se on?

Mitä se rakkaus on? Kaikki haluaa sitä. Mulla on kai sitä. Kyllä mä voin sanoo eräille ihmeisille mä rakastan sua. Elämän rakkaus. Mistä me tiedetään koska se on kohdalla? Tunteeko sen vaan. Vaistotko sen sanoo?


Löytääkö ne ihmiset sen rakkauden kun ne sitä etsimällä etsivät? Mulle se käveli sattumalta eteen kolme ja puol vuotta sitte. Mä oon onnekkas. Onnellinen.

Mistä sen rakkauden löytää? ruokakaupasta tai pankista? Liian moni aattelee, että se mieshunting alkaa tuhannen tuubassa eri baareissa. Miks kaiken pitää alkaa kännissä? Rohkasu ryyppy. Kyllä kai.

Vaikka mä olen onnellinen ja mulla on kaikkea.... Onks se pysyvää? Toivon niin. Koskaan ei vaan voi tietää.
Ääh miks mä aattelen tämmösiä. Rupee vaan ahistamaa!



Kiitos tästä päivästä